Halil Gürhanli, tutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa:
Monien lehmänkauppojen jälkeen Euroopan Unioni ja Turkin hallinto pääsivät maaliskuun 17.–18. huippukokouksessa Brysselissä sopimukseen pakolaiskriisistä. Niin kutsutussa ”win-win” -sopimuksessa päätettiin, että kaikki maaliskuun 20. päivästä alkaen Kreikkaan saapuvat syyrialaiset lähetetään takaisin Turkkiin. Jokaista palauttamaansa syyrialaista pakolaista kohden EU antaa vastapalveluksena Turkille majapaikan yhdelle syyrialaiselle Turkin pakolaisleireiltä. Lisäksi sopimuksen ehtoihin kuuluu, että Turkin kansalaiset saavat oikeuden matkustaa Schengen-alueelle ilman viisumia ja Turkin EU-jäsenyysneuvottelut
käynnistetään uudelleen siten, että uusi neuvottelukappale avataan ennen tämän vuoden heinäkuuta. EU on myös luvannut nopeuttaa niiden kolmen miljardin euron maksamista, joilla on tarkoitus rahoittaa syyrialaisia ja heitä majoittavia yhteisöjä Turkissa, sekä antaa toisen samansuuruisen summan vuoteen 2018 mennessä.
Ensinnäkin, Turkin tappiot neuvotteluissa ovat niin selviä ja merkittäviä, ettei edes AKP:n johtaman hallituksen muuten vaikuttava propaganda-koneisto juuri kykene markkinoimaan sopimusta kannattavana. Sopimus ei takaa reilua taakanjakoa pakolaisten vastaanottamisessa eikä kompensoi Turkin vastuunkantoa taloudellisesti.Tällainen win-win -retoriikka sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin ja Turkin pääministeri Ahmet Davutoglun iloiset hymyt ja syleilyt ovat kuitenkin vain julkisivu, jonka takana piilee masentava totuus. Sopimus on nimittäin lose-lose -peli kummallekin osapuolelle. Saksan liittokansleri Merkel on oikeassa huomauttaessaan, että sopimus on käynnistänyt peruuttamattoman tapahtumaketjun. Tarkempi vilkaisu paljastaa, että se vie kaikkia osapuolia kohti entistä huolestuttavampaa tulevaisuutta.
Kuten aiemmassa blogitekstissä ”Tilapäisesti suojellut” – syyrialaiset Turkissa on jo käsitelty asiaa tarkemmin, on Turkissa tällä hetkellä 2,7 miljoonaa pakolaista, mikä merkitsee runsainta pakolaisväestöä koko maailmassa. Turkki on myös tärkeä kauttakulkumaa: viimeisen viidentoista kuukauden aikana Egeanmeren yli Turkista Kreikkaan on kulkenut noin miljoona pakolaista. Nimenomaan tämän Eurooppaan johtavan reitin EU:n ja Turkin välinen sopimus pyrkii tukkimaan rajoittamalla Turkin pakolaisleireiltä Eurooppaan siirrettävien syyrialaisten määrän 72000:een vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että jos Egeanmeren ylittävien pakolaisten määrä pysyy suunnilleen samana, ensi vuonna vain yksi kymmenestä sijoitettaisiin Eurooppaan, kun taas loput yhdeksän pysyisivät Turkissa. Jos siis Syyrian tilanne ei radikaalisti muutu niin, että maasta tulisi kansainvälisten lakien määrittelemä ”turvallinen lähtömaa” ja sen ansiosta nykyiset siirtolaisvirrat loppuisivat, Turkin odotetaan pelkästään tulevana vuonna majoittavan miljoona uutta pakolaista, kun taas EU ottaisi vastaan ainoastaan 72000.
Sopimus ei myöskään tarjoa reilua taloudellista taakanjakoa osapuolten kesken. EU on luvannut Turkille kuusi miljardia vuoden 2018 loppuun mennessä, jotta se vähentäisi syyrialaisten Eurooppaan kohdistuvaan siirtolaisuuteen ajavia syitä maassaan. Neljän viime vuoden aikana Turkki on kuitenkin käyttänyt jo huimat kymmenen miljardia niihin 2,7 miljoonaan pakolaiseen, jotka jo ovat maassa. Summa on enemmän, kuin mitä uusi sopimus lupaa seuraavalle kolmelle vuodelle, ja kaiken lisäksi pakolaisten kokonaismäärän Turkissa on odotettu kasvavan merkittävästi sekä poliittisista että luonnollisista syistä.
Turkille tarjottu poliittinen kompensaatio ei sekään tuo parannusta sopimusta edeltäneeseen tilanteeseen. Sopimus vain vahvistaa jo aiemmin sovitun, eli turkkilaiset saavat oikeuden viisumivapaaseen matkustamiseen Schengen-alueelle sillä ehdolla, että Turkki täyttää loput 46 jäsenvaatimusta. Vaatimuksia on yhteensä 72, ja niihin lukeutuu huomattavia ongelmakohtia, kuten Kyproksen hallinnon tunnustaminen, korruption vastaisten lakien säätäminen, syrjinnän vastustaminen, oikeuslaitoksen vapaus, terrorismilaki ja siirtolaisten laillinen asema Turkissa. Jopa siinä epätodennäköisessä tilanteessa, jossa Turkki ihmeen kautta täyttää kaikki ehdot tulevina kuukausina, Euroopan komissio ainoastaan ehdottaisi viisumipakon poistoa Euroopan parlamentille. Turkin historia sekä sen omien kansalaisten että siirtolaisten perustavalaatuisten oikeuksien ja vapauksien suojelemisessa on poikkeuksellisen huono, joten Ankaran tekopyhä pyrkimys lisätä lainkohdat pelkällä paperilla, todennäköisesti epäonnistuu pyrkimyksessään vakuuttaa useimmat eurooppalaiset johtajat, jotka ovat jo kritisoineet sopimusta rankasti ja leimanneet sen moraalittomaksi liitoksi paholaisen kanssa.
Todellisuudessa pakolaissopimus ei myöskään vaikuta elvyttävän jäätyneitä jäsenyysneuvotteluita Turkin ja EU:n välillä. Turkki kuvitteli sopimukseen kuuluvan kuuden kaikista kyseenalaisimman neuvottelukohdan avaamisen. Kyproslaiset ovat aiemmin estäneet niiden käsittelyn ja siten pysäyttäneet Turkin jäsenneuvottelut täysin. Nämä kohdat kuitenkin pidetään suljettuina ja niiden sijaan on avattu 33. neuvottelukohta, jonka käsittelyn Ranska on aiemmin estänyt. Länsirintamalta ei siis kuulu mitään uutta Turkin puoli vuosisataa kestäneissä pyrkimyksissä saada EU-jäsenyys. Edelleenkin vain yksi 35 neuvottelukohdasta on saatu suljettua.
Kaikista negatiivisista seurauksistaan huolimatta sopimuksella näyttäisi olevan yksi merkittävä etu Turkin hallinnolle ja presidentti Erdoğanille: he ovat onnistuneet ostamaan Euroopalta hiljaisen hyväksynnän maan yhä jyrkemmälle luisulle kohti autoritarismia ja yhden miehen valtaa. Puheenjohtaja Tuskilla oli tapaaminen hyvässä hengessä Erdoğanin kanssa samaisena päivänä, jona Turkin valtio otti haltuun terrorismista syytetyn mediakonsernin sekä sen omistaman maan eniten myyvän sanomalehden, Zamanin. Vain kaksi päivää ennen tapaamista Brysselissä Erdoğan julisti 1128 akateemikkoa ”aseistamattomiksi terroristeiksi, jotka käyttävät aseinaan työtään ja kyniään” sillä perusteella, että nämä olivat allekirjoittaneet vetoomuksen rauhanneuvotteluiden palauttamiseksi kurdijoukkojen kanssa. Enemmän kuin 400 heistä on tutkinnassa, 30 irtisanottu, 27 erotettu määräajaksi ja kolme vangittuna. Muste pakolaissopimuksessa oli tuskin kuivunut, kun Turkin presidentti uhmakkaasti julisti: ”Demokratia, vapaus ja oikeusvaltioperiaate… Meille näillä sanoilla ei enää ole minkäänlaista arvoa.” Tällainen yksiselitteinen EU:n arvojen kiistäminen kaikui Brysselissä kuuroille korville.
Brysselille tappio ei ole välittömästi näkyvä, mutta silti merkittävä. EU tekee pakolaissopimuksen osapuolen kanssa, joka kokonaisvaltaisesti ja uhmakkaasti on vastustanut sitä, mitä varten EU väittää olevansa olemassa. Siten sopimus horjuttaa EU:n muutoinkin heikentynyttä asemaa normatiivisena valtana, jonka on nähty olevan vahvin EU:n peruspilareista. Kun Turkin hallinto yhä voimallisemmin rajoittaa perusoikeuksia, jättää huomioimatta laillisuusperiaatteen, lakkauttaa vallan kolmijaon täysin ja kriminalisoi toisinajattelun kaikissa muodoissaan, toistaa EU yhtä mittaa, että hallinto Ankarassa on legitiimi kumppani; hallintoahan äänesti lähes puolet Turkin äänestäjäkunnasta. Tämä on säälittävä vastaus EU:lta. Se antaa signaalin, että EU:n normatiivinen retoriikka on juuri nimenomaisesti retoriikkaa – se voidaan ilman seuraamuksia jättää huomioimatta, kun se ei tunnu käytännölliseltä. Miten muuten voitaisiin ymmärtää Euroopan parlamentin presidentin Martin Schulzin lausunto,jonka mukaan pakolaissopimus ”ei tarkoita sitä, että vastapalveluksena Turkin antamasta avusta me olemme valmiita uhraamaan arvomme”?
Sopimus Turkin kanssa ei ainoastaan vähennä Euroopan normatiivista valtaa, vaan se myös törkeästi rikkoo EU:n omaa lainsäädäntöä. Jos EU lain perusteella hylkää turvapaikanhakijan hakemuksen ja palauttaa tämän Turkkiin, turvapaikkamenettelydirektiivin mukaan maa täytyy silloin tunnustaa joko turvallisena kolmantena maana, josta syyrialaiset olisivat voineet hakea suojelua, tai ensimmäisenä turvapaikkamaana, jossa hakijoilla jo olisi suojeltu asema. Kummassakin tapauksessa minimivaatimukset ovat seuraavat: hakija on tunnustettu valtiossa pakolaisena ja maassa noudatetaan palautuskiellon periaatetta. Kuten aiemmin on jo käsitelty, Turkki asettaa rajoituksia ei-eurooppalaisille turvapaikanhakijoille eikä siten tunnusta syyrialaisia pakolaisiksi saman määritelmän mukaan kuin kansainvälisessä laissa. Turkki pitää syyrialaisia tilapäisesti suojeltuina henkilöinä, joiden oikeuksia ja mahdollisuutta saada pakolaisen suojeltu asema Geneven sopimuksen mukaisesti on rajoitettu. On vaikeaa puhua mistään ”oikeuksista”, joita syyrialaisilla olisi Turkin ”väliaikaisen suojelun regiimissä” – heillä on vain tiettyjä ”etuja”, koska regiimin jatkuminen tai päättyminen on kokonaan hallinnon käsissä. Itse asiassa Human Rights Watchin, Amnesty Internationalin ja BBC:n uutisten mukaan syyrialaisia vangitaan mielivaltaisesti ja he kohtaavat fyysistä väkivaltaa Turkissa. Raportoidut karkotukset rajan eteläpuolelle vihjaisivat, että Turkin hallinto ei koe palautuskiellon periaatteen sitovan sitä.
EU:n ja Turkin välisen sopimuksen häpeilemätön tekopyhyys ja kummankin osapuolen pohjimmainen välinpitämättömyys miljoonien hengistä paljastuu mahdollisesti selvimmin Euroopan komission puheenjohtajan Jean Claude Junckerin ja Erdoğanin lokakuisesta tapaamisesta vuotaneista pöytäkirjoista. Tapaamisessa pohjustettiin tietä viimeisimmälle pakolaissopimukselle. Koko ajan tätä vertahyytävää kolmen miljardin lehmänkauppaa neuvoteltaessa syyrialaiset ovat olleet pelkkiä panttivankeja. Heitä voidaan lastata Eurooppaan lähteviin busseihin, antaa hukkua tuhatpäittäin Turkin rannikoilla tai vain tulla tapetuksi heti kättelyssä siinä tapauksessa, että halutut sopimusehdot eivät tule täytetyiksi.
Nämä ongelmat ovat kuitenkin vain merkityksettömiä laillisia ja/tai moraalisia varjoja verrattuna aitoon win-win sopimukseen, jossa Turkin hallinto kiristää eurooppalaiset kriitikot hiljaisiksi samanaikaisesti, kun valtio päämäärätietoisesti matkaa kohti täyttä autoritarismia. EU-johtajille taas on lottovoitto ulkoistaa pakolaisseulonnan likainen työ Turkille ja samalla säilyttää moraalinen ylivalta. Tämä tietysti on yhteinen saavutus, jonka hinnan maksavat ne miljoonat syyrialaiset, joiden mahdollisuudet Turkissa ovat miltei pelkkää kurjuutta, kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä. Maksajiin kuuluvat myös kaikki AKP:n hallinnon alistamat Turkissa sekä ne eurooppalaiset, jotka ovat edelleen toivottomasti kiintyneitä niihin ihanteisiin ja arvoihin, jotka on jo kauan sitten unohdettu Brysselin käytävillä.
Turvaa etsimässä 